Kun asiakas soittaa tai laittaa viestiä, että “nyt tarvittaisiin kyltti”, käynnistyy mielessäni heti pieni pääsuunnittelutoimisto. Ensimmäinen kysymys on: minne kyltti tulee?
Onko se ulkona sateessa, tuulessa ja pakkasessa, vai sisällä lämpimässä ja turvassa? Tämä ratkaisee paljon – materiaali, kiinnitystapa ja koko työprosessin kulku riippuvat tästä.
Jos kyltti joutuu säiden armoille, on hyvä varautua tukevampaan levyyn ja lakkapintaan. Sisäkyltissä voi pärjätä kevyemmillä ratkaisuilla, mutta ulkona jokainen pultti ja kiinnike joutuu koetukselle. Kiinnitys voi olla ruuveilla, liimalla tai tukirakenteilla. Ohut levy tarvitsee aina jonkinlaisen tukikehyksen, jos tuuli pääsee sitä riepottelemaan. Tukeva levy taas kestää tuulta kuin vanha kalastaja myrskyä.
Seuraava vaihe: materiaalin valinta.
Jos varastosta löytyy sopiva hukkapala, hyvä – se säästää sekä aikaa että rahaa. Jos taas täytyy hankkia uusi levy, on hyvä tietää, että monessa myyntipaikassa myydään kokonaisia levyjä. Pienempien kylttien tekijä saattaa vähän irvistää hinnalle, sillä pieni pala on usein suhteessa kalliimpi – sehän on pois isommasta levystä. Levyjä saa myös valmiiksi leikattuina, mutta usein ne leikkaan itse: joskus käsi- tai pöytäsirkkelillä, toisinaan pistosahalla tai mattopuukolla.
Ja sitten se sahauslinja… mitä pidempi leikkaus, sitä helpommin käsi haluaa lähteä pienelle retkelle ja linja kaareutuu. Onneksi kaukaa katsottuna muutaman millin mutka reunan linjassa ei haittaa – paitsi jos kyse on kirurgintarkasta lopputuloksesta, jolloin on parempi turvautua suureen levyleikkuriin.
Pinnan toteutus riippuu täysin valitusta tekniikasta.
Se voi olla käsin tehtyä vinyyliteippausta, suurkuvatulostetun tarran asentamista tai sabluunatekniikkaa ja maalausta. Jos kyseessä on suuri pinta, teippien asennus vaatii malttia ja huolellista ilmakuplien hävittämistä – tai muuten kyltti kertoo tarinaa myös pienistä “vuoristomaisemista” pinnassaan.
Kun kyltti on valmis ja liimat kuivuneet, siirrytään logistiikkaan. Pienet kyltit kulkevat kätevästi kainalossa, mutta iso kyltti voi olla vähän kuin sohva muuttopäivänä – se ei ole erityisen painava, mutta sitä on vaikea kantaa kapeissa kulkuväylissä ja se tuntuu aina kasvavan kooltaan, mitä lähemmäs asennuspaikkaa päästään. Sen kanssa tarvitsee joskus lisäkäsiä, nostolaitteita tai vähintään hyvää tuulensuojaa asennushetkellä.
Graafinen suunnittelu kulkee koko prosessin punaisena lankana.
Mikä väri näkyy parhaiten? Onko fontti tarpeeksi suuri, jotta autoilija ehtii lukea sen ennen risteystä? Onko viesti selkeä, vai hukkuuko se koristeiden alle? Hyvä kyltti on kuin hyvä vitsi – sen täytyy mennä perille heti, eikä sitä saa joutua miettimään liian kauan.
Lopulta, kun kyltti seisoo paikallaan, on vähän kuin jättäisi oman kädenjälkensä maisemaan. Se on siellä kertomassa tarinaansa päivästä toiseen – ja jos kaikki on tehty oikein, se tekee sen vuosien ajan, tyylikkäästi ja luotettavasti.
Kun asiakas soittaa tai laittaa viestiä, että “nyt tarvittaisiin kyltti”, käynnistyy mielessäni heti pieni pääsuunnittelutoimisto. Ensimmäinen kysymys on: minne kyltti tulee?
Onko se ulkona sateessa, tuulessa ja pakkasessa, vai sisällä lämpimässä ja turvassa? Tämä ratkaisee paljon – materiaali, kiinnitystapa ja koko työprosessin kulku riippuvat tästä.
Jos kyltti joutuu säiden armoille, on hyvä varautua tukevampaan levyyn ja lakkapintaan. Sisäkyltissä voi pärjätä kevyemmillä ratkaisuilla, mutta ulkona jokainen pultti ja kiinnike joutuu koetukselle. Kiinnitys voi olla ruuveilla, liimalla tai tukirakenteilla. Ohut levy tarvitsee aina jonkinlaisen tukikehyksen, jos tuuli pääsee sitä riepottelemaan. Tukeva levy taas kestää tuulta kuin vanha kalastaja myrskyä.
Seuraava vaihe: materiaalin valinta.
Jos varastosta löytyy sopiva hukkapala, hyvä – se säästää sekä aikaa että rahaa. Jos taas täytyy hankkia uusi levy, on hyvä tietää, että monessa myyntipaikassa myydään kokonaisia levyjä. Pienempien kylttien tekijä saattaa vähän irvistää hinnalle, sillä pieni pala on usein suhteessa kalliimpi – sehän on pois isommasta levystä. Levyjä saa myös valmiiksi leikattuina, mutta usein ne leikkaan itse: joskus käsi- tai pöytäsirkkelillä, toisinaan pistosahalla tai mattopuukolla.
Ja sitten se sahauslinja… mitä pidempi leikkaus, sitä helpommin käsi haluaa lähteä pienelle retkelle ja linja kaareutuu. Onneksi kaukaa katsottuna muutaman millin mutka reunan linjassa ei haittaa – paitsi jos kyse on kirurgintarkasta lopputuloksesta, jolloin on parempi turvautua suureen levyleikkuriin.
Pinnan toteutus riippuu täysin valitusta tekniikasta.
Se voi olla käsin tehtyä vinyyliteippausta, suurkuvatulostetun tarran asentamista tai sabluunatekniikkaa ja maalausta. Jos kyseessä on suuri pinta, teippien asennus vaatii malttia ja huolellista ilmakuplien hävittämistä – tai muuten kyltti kertoo tarinaa myös pienistä “vuoristomaisemista” pinnassaan.
Kun kyltti on valmis ja liimat kuivuneet, siirrytään logistiikkaan. Pienet kyltit kulkevat kätevästi kainalossa, mutta iso kyltti voi olla vähän kuin sohva muuttopäivänä – se ei ole erityisen painava, mutta sitä on vaikea kantaa kapeissa kulkuväylissä ja se tuntuu aina kasvavan kooltaan, mitä lähemmäs asennuspaikkaa päästään. Sen kanssa tarvitsee joskus lisäkäsiä, nostolaitteita tai vähintään hyvää tuulensuojaa asennushetkellä.
Graafinen suunnittelu kulkee koko prosessin punaisena lankana.
Mikä väri näkyy parhaiten? Onko fontti tarpeeksi suuri, jotta autoilija ehtii lukea sen ennen risteystä? Onko viesti selkeä, vai hukkuuko se koristeiden alle? Hyvä kyltti on kuin hyvä vitsi – sen täytyy mennä perille heti, eikä sitä saa joutua miettimään liian kauan.
Lopulta, kun kyltti seisoo paikallaan, on vähän kuin jättäisi oman kädenjälkensä maisemaan. Se on siellä kertomassa tarinaansa päivästä toiseen – ja jos kaikki on tehty oikein, se tekee sen vuosien ajan, tyylikkäästi ja luotettavasti.